Viipuri – karjalaisten kaupunki

Viipurin kauppahallin houkutuksia

Vihdoinkin ne viisumit tulivat. Ei kestänyt kuin kolme kuukautta. Kannattaa siis anoa ajoissa, jos on matkustamassa Venäjälle. Jos vielä sattuu pyhiä väliin, voi koko prosessi kestää näin kauan kuin meillä.

Pitihän niitä viisumeita lähteä testaamaan. Meillä ei ole aiemmin ollut vuosiviisumeita, emmekä olleet aikoihin käyneet Venäjälläkään. Ensimmäisen matkani Viipurin kautta Pietariin tein vuonna 1976 marraskuun pimeydessä ja räntäsateessa. Mikä on muuttunut aiemmista ajoista ja mikä ei?

Ainakin viisumi siis piti edelleen anoa ja tulliselvityskaavake täyttää. Tosin kysymyksiä kaavakkeessa oli paljon vähemmän kuin aiemmin. Enää ei kyselty ammuksista eikä lahjoista paikallisille. Rahastakaan ei puhuttu mitään. Ei tarvinnut laskea pussinsa seteleitä eikä laittaa tietoja sormuksista ja kelloista kaavakkeeseen.

Olimme lauantaiaamuna kello seitsemän Nuijamaan rajanylityspaikalla. Suomesta Venäjälle ei ollut liikennettä, mutta Venäjältä Suomeen oli valtavat autojonot. Ei aikaakaan, kun olimme jo Viipurissa Victoria- hotellin aamiaisella.

Meillä oli ruhtinaallisesti aikaa ennen kauneussalonkiin menoa. Berjozkoja ei näkynyt katukuvassa, mutta kuskimme vei meidät pellavakauppaan. Myytäviä tuotetta oli niin paljon, että oli vaikeus valita siitä tavarapaljoudesta mitään.

Ystävälläni oli etukäteen kauneussalonkiin varattu aika. Ajattelin, että ehkä minäkin voisin jonkin hoidon ottaa. Kun yritin puhua suomea, niin välittömästi minulle ojennettiin puhelin. Toisessa päässä puhui nainen virheetöntä suomen kieltä ja kyseli, mitä halusin. Käsittelyn jälkeen minulta taas kyseltiin ottaisinko kahvia vai teetä. Palvelukulttuuri on siis kokenut muutoksen.

Kaupoissa asioidessani totesin, ettei englannin kieltä osattu sen paremmin kuin 40 vuotta sittenkään. Kun yritin kysyä jotain englanniksi, niin aina joku tarjoutui auttamaan suomeksi. Yleensä se ei ollut myyjä, vaan joku avulias asiakas.

Aika entinen ei koskaan palaa. 

Ruoka-aikaan suunnistimme testaamaan Torkkelin puistoon Espilän, uuden ravintolan. Espilä oli aikoinaan suomalaisten suosikkiravintola. Se kuitenkin tuhoutui sodassa ja on nyt rakennettu uudelleen. Alkuperäisen kaltainen pitsihuvila se ei tosin ole, mutta paikka on sama.

Espilän Caesar- salaatti kanalla oli vallan mainio. Samaa voi sanoa heidän borssikeitostaan. Kievin kanaa oli pakko kokeilla, kun kerran oltiin Venäjällä. Se oli pettymys. Leivitys ei ollut onnistunut, ja kana oli varsin mauton. Voista oli tainnut unohtua rakuuna pois, tai ainakaan se ei maistunut siinä. Yritin kysellä tarjoilijalta, olisiko jälkiruoaksi créme brûlèeta. Tarjoilija ei moisesta ollut koskaan kuullutkaan. Hän haki paikalle toisen tarjoilijan, eikä hänkään tiennyt, mistä oli kyse.

Espilän herkullinen borssikeitto

Espilän Kievin kana

Kauppahalli oli pakko katsastaa. Tarjonta oli runsasta, ja kauppiaat aktiivisia. Hedelmien myyjä vaati meitä ottamaan vastaan mandariinit. Se johti siihen, että oli lähes pakko ostaa hänen azerbaitsanilaisia mansikoitaan. Parempia ne olivat kuin Lidlin espanjalaiset mansikat.

Rautakauppojen kautta päädyimme Karusellin kauppakeskukseen. Siellä on hyvätasoinen kenkäkauppa. Kenkiä oli paljon, ne olivat laadukkaita ja jopa numeroa 35 löytyi. Suureksi yllätyksekseni kauppakeskuksen vaatekaupasta löytyi minulle talvitakki. Olin sentään etsinyt sitä Suomesta jo varsin kauan.

Mitäs nyt, kun jäi käyttämättömiä ruplia? Ei hätää, ne voi säästää seuraavaan reissuun. Toista oli ennen vanhoina hyvinä aikoina. Kuulemma jotkut vetivät viimeiset ruplat vessan pöntöstä alas. Ostivatpa jotkut kaikilla jäljellä olevilla ruplilla shampanjaa ja pesivät sillä autonsa.

Kesällä aion tutustua Viipuriin paremmin. Haluan kulkea kujilla ja tutustua eri kaupunginosiin. Olen ostanut karttoja ja tutkistelen niitä kotona kaikessa rauhassa. Miltä näyttää Viipurin maalaiskunta? Millainen on Säiniö, josta ystäväni on kotoisin?  Kerron sitten lisää Viipurista, karjalaisten kaupungista.

Hyvästi, Viipuri. Me palaamme. 

Lisää kuvia: www.facebook.com/rautaajapelargonioita